perjantai 7. lokakuuta 2011

Kuvaraportointi 2.ryhmästä 7.10 @Kellarpelto

Puolipilvisenä ja varsin tuulisena päivänä menimme Kellarpellon koululle esikoululaisten kanssa ottamaan valokuvia, sekä kiinnittämään geokamerat. 
Samassa kun dokumentoin tilannetta ja kirjoittelin lasten nimiä ylös, otin muutaman oman taiteellisen otoksen.
Ps. Käyttäkää hansikkaita ja pipoa! Ja muistakaa kaulaliina..







Kuvaraporttia 7.10. Kellarpellosta

Ohessa kuvallista dokumentaatiota Kellarpellon Viikareiden kanssa tehdystä kuvausreissusta. Kuvat ovat Ninnin ja Kristan vetämästä ryhmästä, Jasminin ottamia. Kopiointi muuhun kuin omaan käyttöön ilman lupaa on kielletty.





Kellarpellossa kivailua kuvailua

Tänään olimme Kellarpellon "Viikareiden" kanssa opettelemassa neulanreikäkameroiden toimintaa ja järjestelmäkameroilla kuvaamista. Lapset löysivät paljon mielenkiintoisia aiheita ympäristöstä, joita he itse ikuistivat ohjauksellamme.
Neulanreikäkamerat jäivät ottamaan rauhassa kuvia, niihin palaamme muutamien viikkojen kuluttua. Sää ei ollut meitä vastaan, pientä tuulta oli kyllä havaittavissa. Onneksi olimme niin keskittyneitä taiteen luomiseen, että näimme tuulesta vain puista tippuvat, kauniit lehdet.

Kiitos Kellarpellon päiväkodille! : )

torstai 6. lokakuuta 2011

Kellarpellon Viikarit pe 7.10.

Huomenna mennään Viikareiden kanssa kiinnittämään solarigrafiakameroita ja kuvaamaan ympäristöä. Viikareita on 19, ja heidät jaetaan kahteen ryhmään. Toivottavasti ihan hirveää myräkkää ei tule, että saadaan kamerat pysymään paikoillaan. Sadevaatteet olisi ehkä hyvä varata mukaan. Minä lataan digikameroitten akut aamulla ja opiskelijat luovat hyvän strategian kuvaussessioon. Kiva lähteä tutustumaan Viikareihin :)

perjantai 30. syyskuuta 2011

Raporttia Nojanmaasta 30.9.

Käytiin tänään Nojanmaan päiväkodissa kuvaamassa. Lasten ottamat kuvat ovat latautumassa päiväkodille tehdylle sivulle (yläpalkki) - kommentoimalla voi kertoa, mikä kuva oli kenenkin ottama, jos muistaa, ja haluaa oman nimensä kuvan alapuolelle.

Päivä oli vauhdikas, mutta omasta puolestani kiitän kaikkia osallistuneita lapsia ja aikuisia ja kiitos että saimme tulla kuvaamaan. Toivottavasti tykkäsitte valokuvauksesta! Ja hei - jos joku jäi askarruttamaan liittyen meihin tai valokuvaukseen, sitä voi kysyä vielä näin jälkikäteen kommentoimalla jotain blogissamme olevista teksteitä (klikkaa tekstin lopussa olevaa kommenttien määrää, niin pitäisi aueta lomake, jolla voit lähettää oman kommentin).

Nojanmaan Tahmatassujen mukana

Kävimme tänään siis kuvailemassa Tahmatassujen kanssa kahdessa ryhmässä kaikkea mielenkiintoista luonnossa. Asetimme myös neulanreikäkamerat kuvaamaan lähiluontoa päiväkodin ympäriltä.
Kaikki sujui mukavasti, vähän tilanteen mukana eläen. :) Satuteema ei toteutunut koska ideat olivat aika hajanaisia, mutta luonnossa oli niin paljon muuta ihmeteltävää, että kaikille löytyi jotain.
Myöhemmin katsoimme lasten maisemamaalauksia ja kivipeikkoja, heistä voi tulla hienoja taiteilijoita!

Innolla jään odottamaan Kellarpellon yhteistyötä :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Nojanmaa kutsuu

Perjantaina sitten Nojanmaan eskarilaisia "hauskuuttamaan". Emme vielä ole ladanneet paperia solarigrafiapurkkeihin, joten jos pääsette, tulkaa huomenna kolmen maissa, niin hoidetaan asia kuntoon. Miettikää myös, mitä vielä pitäisi muistaa. Toivotaan hyviä säitä perjantaille :)

torstai 22. syyskuuta 2011

30.9. Nojanmaahan ja 7.10. Kellarpeltoon

Ensi viikon perjantaina menemme Nojanmaan päiväkotiin ja seuraavana sitten Kellarpellon päiväkotiin. Lähdemme täältä koululta n. klo 11.

Ripustamme yhdessä eskarilaisten kanssa kätköilykamerat eli solarigrafiakamerat lasten valitsemiin paikkoihin. Sitten kuvataan ulkona satukohtauksia, joihin etsitään materiaalit luonnosta. Jos sataa, täytyy soveltaa kuvaussessio sisätoiminnaksi.

Kuvaamisen jälkeen valokuvista valitaan edustavimmat ja siirretään ne tietokoneelle meidän blogiimme. Lapset voisivat sanella sopivat tekstit kuville.

Valokuvista voisi vielä järjestää valokuvanäyttelyn päiväkodilla tai alueen kirjastossa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Aikataulumuutoksia

Kellarpellossa on poistumisharjoitus 30.9., se siis siirtää meidän vierailuamme eteenpäin. Sovimme uuden ajan 7.10. klo 11.30-12.30. Pitäisiköhän meidän käydä viemässä "kamerat" etukäteen koordinaatteihin?
Nojanmaan aikataulu täytyy vielä tarkentaa, mutta heille ei käy pe 7.10. Soitellaan huomenna sinne.

Miettikääpä, millä saisimme kamerat hyvin kiinnitettyä ulkokohteisiin?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Uutisia

Torstaina jatketaan kätköilyprojektin suunnittelua ja valmistetaan vielä tarvittavat tekstit kätköihin. Blogiin voisi jo kirjoittaa Kellarpellon tapaamispäivän ja mitä siellä tehdään.

Taikkarin sivuille on laitettu viime vuoden lopputyökuvat: GALLERIA-Kuvataidelinjan päättötyöt. Huomenna lisätään vielä videot.

Ensi viikon torstaina taitelijapariskunta Löppönen esittelee näyttelyään ja kertoo taideyliopistoissa opiskelusta. Myös ulkomailla opiskelusta voi kysellä, Anni oli vuoden San Fransiscossa opiskelemassa ja opettamassa.





torstai 8. syyskuuta 2011

ciao!

Tässä istun ja mietin, mitäs sitä tänne blogii kirjottelis. Voisin vaikka näin aluksi kertoo, että sää on ulkona kauhee, mikä ei varmaan innosta teurastettavia ykkösiä tänään.
Mutta meedio-asiaa: Mennään yhdessä jo ehkä ensiviikolla kuvailemaan päiväkotilapsia ja/tai ympäristöä, sekä geokätkeilemään.

Päiväkoteja ja valokuvia

Suunnitelmat geokätköilyn ja solarigrafian yhdistämisestä alkavat tarkentua!
Yritämme nyt, josko jo ensi viikolla pääsisi Nojanmaan tai Kellarpellon päiväkoteihin laittamaan kameran paikalleen ja tekemään jonkunlaista kuvaussessiota lasten kanssa ympäristöstä ja sen mielenkiintoisista yksityiskohdista.

Heitin myös ilmaan ehdotuksen siitä, että voisimme median ryhmänä jakautua pienempiin 2-3 hengen porukoihin vaikka ja järjestää pieniä, lyhyitä työpajoja vaikka jostain että miten kamera toimii ja jotain tosi tylsää faktaa valokuvauksen historiasta, mikä ei kiinnosta n. 90% lapsista, n. 7% miettii jotain muuta ja loput 3% saa kipinän ja ryhtyvät isona maailman parhaiksi valokuvaajiksi.

Jeeee

On kivaa, että lähetään täältä koneittein ääreltä moikkaa lapsia :) Jee! Siitä tulee varmasti jännää ja mukavaa. Ku me opetetaan niitä nii heistä varmasti tulee tulevaisuudessa valokuvaajia.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Päiväkotikätköjä?

Kahdesta päiväkodista on otettu yhteyttä ja oltu kiinnostuneita yhteisestä kätköilyprojektista. Nyt sitten ryhdymme tarkempaan suunnitteluun. Miten ohjeistamme päiväkotilaiset ja mitä yhteistyötä teemme heidän kanssaan? Voisimmeko ohjata lapsia valokuvauksessa ja kuvien siirtämisessä blogiin? Miten ei-päiväkotilaiset pääsevät mukaan vai rajaammeko kohderyhmän vain päiväkotilaisiin?

Huomenna kerron, mitkä päiväkodit ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa.

torstai 1. syyskuuta 2011

Hello peura Friends!

Kun jo huomasittekin nerokkaan hupaisan sanaleikkini otsikossa (engl. deer>, voinen palata asiaan.

Olen kipeänä kotona mutta tahdoin osallistua jotenkin tunnin aiheeseen joten kai tutkin Mervin kertomaa geokätköily-sivua. Voisin myös hieman käyttää aikaa kurssista siihen lopputyöni suunnitteluun, jos se sopii? Minun yksipuolinen e-mail -keskusteluni bändin (Mindless Self Indulgence) managerin ja johtajan kanssa ei oikein tunnu tuottavan hedelmää joten taidan siirtyä suunnitelmaan B, joka siis pitää sisällään eri biisien käytön sen sallitun ajan, josta ei voi vielä vaatia korvausta (olikohan se 11 sekuntia?)

En tosin tiedä miten paljon tänään saan aikaan sen lopputyön miettimisessä kun taitaa silmätulehduskin olla tuloillaan @__@ Mutta huoli pois! Aion viettää joulua terveenä :D

"Ole iloinen niin ympäröivä maailmakin on iloinen." ~Tuntematon~

P.s. Kai huomasitte hienon filosofisen pohdinnan noissa tummennetuissa alkusanoissa?? Niistä muodostuu tärkeä sanoma! Nyt taidan siirtyä takaisin buranan ihmeelliseen maailmaan, että loppupäivä menee yhtä järjellisissä merkeissä. :)

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Huomenna opet ja abit pitävät lukuvuoden työskentelyyn liittyvän yhteistyötilaisuuden. Tämä tapahtuu klo 12.10 alkavalla tunnilla.

Toisella tunnilla jatkamme geokätköily-projektin suunnittelua ja valmistelua. Jos asia on sinulle vielä vieras, niin voit käydä "vakoilemassa" esim. geocaching.com-sivustoa. Meidän juttumme saa olla omanlaisemme, mutta perusideasta on hyvä olla jyvällä.

Koko ajan kannattaa muistaa, että valokuvaus olisi tässä meidän projektissa pääosassa. Voimme miettiä vielä, miten lisäisimme yhteisöllisyyttä ja osallistujan aktiivista roolia.

Solarigrafiakameratarpeet mukaan!

tiistai 23. elokuuta 2011

Torstaina Riihisaareen

Torstaina meillä on mielenkiintoinen esittely Riihisaaressa. Ole paikalla Riihisaaren yläkerrassa klo 12.30. OpeArt-ohjelmassa Savonlinnassa opiskeleva Sari Nyrhinen kertoo kaikille kuviskolmosille litografiatekniikasta ja -taiteesta. Ota luonnoslehtiö ja kyn(i)ä mukaan.

Esittelyn jälkeen varmaan jää vielä aikaa, jolloin voimme keskustella oman ryhmän kanssa kätköilyprojektistamme. Mietitään, miten se toteutetaan, mitä kätketään, mitä löytäjä saa palkkioksi, mitä meille siitä jää, miten voimme käyttää blogiamme hyväksi, blogiin varmaan saa laitettua jonkun palautelomakkeen, esimerkiksi. Jos on hyvä ilma (loppuviikoksi on luvattu jopa helteitä), istutaan Riihisaaren kalliolla ja jutellaan. Kamerakin kannattaa ottaa mukaan.

torstai 18. elokuuta 2011

Uudet tuulet

Tässä välin sumplittu ja suunniteltu ekan syksyn kurssin aikataulua, tekemisiä ja muuta. On pohdittu geokätköilyä solarigrafian merkeissä, musiikkivideota, lopputyötä, Syystulet-tapahtumaa, koulun näytelmäproduktiota ja ties mitä. Ilmeisesti alamme levitellä piakkoin pitkin Savonlinnaa pieniä taiteen murusia joskus lähiaikoina... Katsellaan :)

Nyt myöskin ekaa kertaa kokeilussa yhteinen blogger-palvelun blogi, kun vanha (ja huono) grou.ps muuttui lopultakin kokonaan maksulliseksi ja meiltä sen käyttö evättiin. Pakko sanoa, että ei ole ikävä. Hankala, hidas ja suhteellisen ruma, vaikka ihan kätevä välillä olikin.

Jasmin toivottaa hyvää syksynalkua ja kehottaa, että älkää innostuksissanne hankkiko burn outia. Minä tein sen kesällä (ja kai pariin otteeseen sitä ennenkin) ja en ole toipunut siitä vieläkään.

Uusi alku

Tästä alkaa uusi elämä verkossa. Unohdetaan vanhat ja aloitetaan abivuoden kirjoittelu täällä.